Paljon oli koiria paikalla, kaikki oli kauhean vaikeaa kun ei ollut, kuin kaksi kättä ja koira sinkoili sinne ja tänne. Tästä eteenpäin emme lähde kaksistaan näyttelyyn, sen tulin päättäneeksi ihan paikanpäällä. Onneksi kuitenkin kaikesta selvittiin ihan kunnialla. Nähtiin paljon corgeja ja pääsin myös juttelemaan koirien omistajille. Feelix osallistui vielä junnuihin, koska se on niin keskeneräinen. Samassa kehässä meitä ei ollut, kuin 5kpl. Emme harjoitelleet ennen näyttelyä ja viimeksi olemme näyttelyssä käyneet heinäkuussa. Pyörimistä ja nokka maassa oloahan siinä tuli. Kehässä ei ollut edes mattoja, joten lattia oli todella liukas ja Feelix ei tykkää liukkaista lattioista yhtään, vaan pistää aina jarruja päälle jos sitä vähän kiskaisee (tämä sama tapahtuu aina meidän rappukäytävässä, koira kulkee seinien viertä pitkin). En saanut koiraa seisomaan ollenkaa paikallaan ja tähän syynä oli se että joku oli käyttänyt juoksuista koiraa kehässä, oli ihan veritippoja lattiassa, kuka edes viitsii viedä juoksuisen koiran näyttelyyn? Eli nokka maassa oltiin koko ajan ja seisotuksesta ei tullut mitään. Pöytäkin oli taas tosi pelottava paikka, koska se aluksi vähän heilui. Ravaaminen onnistui ihan hyvin, ei ollut mitään kauheeta kaahotusta, mutta siinäkin oltiin nokka maassa. Tuloksena oli siis JUN EH 4, lisää näyttelyt sivulla. Tähän olen todella tyytyväinen pitkän tauon jälkeen ja näyttelyn puitteisiin nähden. Saa nähdä milloin mennään uudestaan näyttelyyn. Mätsäreissä ainakin nyt kierrellään jos niitä sattuu kohdalle, niin päästään vähän harjoittelemaan. Mitään kuvamateriaalia ei valitettavasti näyttelystä ole. Näyttelyn jälkeen kipitettiin takaisin kauppatorille vesisateessa, jotta ehdittiin bussiin.
Menossa näyttelyyn |
Kotia kohti |
Oman ratsastusharrastuksen takia meillä seurataan aina telkkarista ratsastusta ja Feelixikin tuntuu siitä tykkäävän. Joku päivä voisi pojan viedä käymään taas tallilla, pienempänä pelkäsi hevosia mutta nykyisin ei enää.
Illat on nyt todella pimeitä, joten hankittiin heijastinliivi. Hyvin se pötkylä sieltä erottuu!
Rippe junnunarttu 11kk Tampereelta lähettää terveisiä Feelixille! Oli tosi kiva törmätä teihin näyttelyssä! =)
VastaaPoistaFeelix on tosi reipas ja just vielä ihanampi livenä!
Mukavia syyspäiviä teille!
T. Rippe ja emäntänsä Pia
Feelix lähettää myös terveisiä ja oli oikein mukava jutustella! :) Kiitoksia ja samoin myös hyviä syyspäiviä teille!
PoistaKiitos =)
Poista